miratiirikainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Lapsi

Hiljeneekö suomalaisen vauvan itku?

Käytännön ongelmien ratkaisu on tieteen parasta antia. Ensimmäinen elämässämme kohtaamamme suuri käytännön ongelma oli uuden ympäristömme turvattomuus ja epämukavuus, jota vanhempiemme tuskaksi itkimme päivät pääksytysten. Voisiko tiede helpottaa tätä ensimmäistä kärsimystä – ja tulevien vanhempien hermoja – edes vähäsen?

Lastenlääkäri Harvey Karp on kehittänyt menetelmän (Karp 2004), joka perustuu viiteen “rauhoitusrefleksiin”:

Itkeminen on noloa!

Kuten me kaikki tiedämme niin itkeminen on noloa ja epätoivottavaa. Ainakaan aikuisen ei ole sopivaa itkeä. Pitää vaan purra hammasta ja niellä hiljaa ne asiat jotka itkettävät. Sillä tavalla maailma on ainakin hiljaisempi?

Totta, tuo on höpö höpöä. Varsinkin ennen on ollut tapana sanoa jo melko pienille poikalapsille: isot pojat eivät itke. Älä itke, olet jo iso poika, jne. Tytöille itkeminen on aina ollut sallitumpaa.

Ruisleipää repussa opettajalle - 50-luvun lapsuuskokemus

Alaluokan opettajani laittoi päälleni esiliinanan, jonka oli ostanut ompeluseuran myyjäisistä, minua varten. En uskalla ottaa sitä pois,  koska tunti alkaisi pian.

Kävelen hitaasti portaat alas ja tulen ulos hänen kodistaan, joka sijaitsi koulun 2. kerroksessa.

Pihalla lapsilauma pelaa ja leikkii.

Kävelen mielestäni huomaamattomasti koulun takaseinämälle. Samassa kaikki ympäröivät minut ja esiliinani saa raikuvat halveksunnat.

On mentävä tunnille. Haluaisin esiliinan pian katoavan jäljettömiin. En uskalla ottaa sitä pois.

Onko kasvatustiede tiede? 2

Yritin löytää netistä, mikä on kasvatustieteen käsitys lapsesta. En löytänyt pikaisella haulla. Äkkinäisesti tulee mieleen, että kasvatustieteelle lapsi on tuntematon objekti. Kasvatustiede puhuu vain ihmiskäsityksestä. Täytyy penkoa lisää.

Pimeä tie, mukavaa matkaa?

Taas jouduttiin lukemaan lehdestä, miten äiti oli murhannut kaksi alle kouluikäistä lastaan. Ei mennä montaa viikkoa taakse, kun bussin alle jääneestä autosta löytyi niinikään kaksi alaikäistä lasta ja niiden äiti. 

Surullista. Todella surullista.

Onko nyky-yhteiskunnassa niin heikosti asiat, ettei mitään muuta ratkaisua tälle asialle ole löydettävissä? Vai onko nykypäivänä jaksamattomuuden häpeä vain niin kertakaikkisen suuri, ettei sitä kehdata myöntää ympäristölleen, et hei, minä en enää jaksa! Ilmeisesti.

Sinut on jo hyväksytty

Ihminen syntyy tähän maailmaan jo hyväksyttynä. Se on vastasyntyneen absoluuttinen lähtökohta. Se, että ei olisi hyväksytty on lapselle täysin mieletön ajatus. Tulin juuri suuresta tuntemattomasta. Olen ehjä ja täydellinen. Kelpaava. Tuntee lapsi vielä sanattomassa mielessään. Miksi muka en olisi hyväksytty? Mikä minussa muka olisi muka vikana? Te olette hulluja jos jotain sellaista väitätte.

Leikki-ideat vähissä: hyppää ja mittaa

Kesällä kaksi vuotta täyttävä esikoinen on viime kuukausina kehittynyt hurjasti niin motorisesti kuin kielellisestikin. Samalla on kehittynyt myös oma tahto ja komentelutaito (“Leikkimään! Äiti leikkimään! ISTU!”), kuten myös vaatimustaso: ne samat vanhat jutut eivät tunnu enää niin innostavan. 

 

Perhe on puoli ruokaa

Muurahainen harhailee keittön pöydällä, jonne isä on jättänyt aamupuuron Einolle. Ikkunan jäinen puutarha katsoo lasta, lapsi ikkunaa. Eino tutkii puuroa, jossa jyvät ovat paisuneet harmaaksi mössöksi. Tulee sääli jyviä, kipua, josta kärsivät puurona. Eino ei syö, ei tee mieli.

Isä on työssä, numero löytyy kännykästä. Jos on hätä, voi soittaa. Einolla ei ole hätää. Ei tarvitse soittaa.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä